Lämpöinen olemuksesi Mellunmäen metroasemalla vakuutti minut ja perehdyin arvoihisi esitteen avulla netissä. Arvomme kohtaavat täysin. Normaalisti minun ei tulisi äänestettyä välttämättä ketään, mutta nyt varmasti äänestän ja kerron myös kavereilleni! Halusin vain kiittää siitä ja toivottaa tsemppiä vaaleihin ja elämään 🙂

Santeri 22v Mellunmäestä

Anja on erinomainen tuleva valtuutettu; helposti lähestyttävä, aito, älykäs, asiantunteva ja kuunteleva.

Mari Huusko

Syksyllä 2016 tapasimme Anjan kanssa Myllikän kävelytiellä. Sinulla, Anja, oli asiaa: pyysit minut mukaan tukiryhmääsi. Lupauduin, vaikka epäilin, ettei minusta ole mitään apua. Nyt, kun vaalit ovat jo nurkan takana, voin myöntää, että tämä puolivuotinen on ollut mieleenpainuva kokemus tällaiselle politiikan ulkoreunalla olevalla vihreälle. Olen oppinut tuntemaan entistä paremmin sinun ajatusmaailmaasi, vilpitöntä haluasi parantaa epäkohtia ja pitää huolta meistä ” idän ihmisistä”. Sinun pitkä kokemuksesi järjestötoiminnassa ja etenkin vammaisjärjestöissä luo hyvän pohjan valtuustotyölle. Olet paras!

Marja Röppänen

Olen maailmanparantaja sekä työssä että vapaa-aikana. Työkseni edistän vammaisten ihmisoikeuksien toteutumista Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDAssa toiminnanjohtajana. Maailmassa on noin miljardi vammaista ihmistä, joista noin 800 miljoonaa elää kehitysmaissa. Vammaiset ihmiset kokevat syrjintää kaikkialla, myös Suomessa.

Vihreä minusta tuli, koska en siedä epäoikeudenmukaisuutta. Minusta on sietämätöntä, että kulutamme lastemme ja lastenlastemme luonnonvaroja ja puhdasta ilmaa.

Vihreä Itä-Helsinki tarkoittaa minulle elävää ja monipuolista kaupunkia, jossa asuu monenlaisia ihmisiä, jossa ihmiset luovat arkeen ja juhlaan yhdessä tapahtumia ja jossa ympäristö on ihmisen kokoista. Rakentaminen tehdään viheralueet säästäen.

Itä-Helsingissä voi olla oikeaa kaupunkia keskustan tapaan, ei vain jättimäisiä kauppakeskuksia ja marketteja. Olisi hauska kävellä Itäkaupungissa, jossa olisi pikkukauppoja, kahviloita ja puistoja.

Mahtavassa Myllypurossa toteutuu lähiön laadukas elämä. Rakastan Myllypuron kylätunnelmaa, vihreitä mäntyjä, koivukujaa ja ostarin kotoisuutta.

 

Vihreitä luottamustehtäviä:

o   Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen 2013–15, varajäsen 2016-17

o   Itä-Helsingin vihreiden hallituksen sihteeri 2010–11, puheenjohtaja 2012–13

o   Helsingin vihreiden (piiriyhdistyksen) hallituksen jäsen 2013, varapuheenjohtaja 2014

o   Kiinteistölautakunnan (Helsinki) varajäsen 2010–12

o   Heka-Myllypuro Oy:n hallituksen jäsen 2012–2013

o   HKL:n johtokunnan varajäsen 2013–

o   Vihreiden kansainvälisten asioiden työryhmän puheenjohtaja 2014–15

o   Vihreiden kehityspoliittisen työryhmän puheenjohtaja 2014–15

o   Vihreiden globaaliasioiden työryhmän puheenjohtaja 2016–

o   Korkeasaaren eläintarhan johtokunnan puheenjohtaja 2015–

 

Itä-Helsinkiläisiä luottamustehtäviä:

o   kaupunginosayhdistys Myllypuro-Seuran puheenjohtaja 2015–16

o   Herttoniemen seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen 2015–

 

Luottamustehtäviä työhön liittyen

o   Suomalaisen viittomakielen lautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja vv. 2004–06

o   Viittomakielisen kirkkokäsikirjan käännöstyöryhmän jäsen vv. 1998–2001

o   Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan hallituksen varajäsen vv. 2006–07, varsinainen jäsen 2008–09, 1. varapuheenjohtaja 2010–11

o   Kepan toiminta-ajatus- ja strategiatyöryhmän puheenjohtaja 8/2010–11

o   Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry:n hallituksen jäsen 9/2004–9/2010

o   Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehys ry:n hallituksen jäsen 9/2006–09

o   Suomen ICSW-toimikunnan jäsen 2013–15 (ICSW = International Council for Social Welfare)

o   Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön KIOSin hallituksen varajäsen 2014–

 

Olen maailmanparantaja sekä työssä että vapaa-aikana. Päivätyössä toimin toiminnanjohtajana. Toteutin pitkään uinuneen haaveen, kun liityin Vihreisiin syksyllä 2010.

 

 

Vihreät: Saamen kielten kielipesät pelastettava!

Kielipesä on varhaisen, täydellisen kielikylvyn periaatteella toimiva alle kouluikäisten lasten päivähoitopaikka. Se on tarkoitettu vähemmistö- tai alkuperäiskansan kieliyhteisöissä eläville lapsille, joiden vanhemmat haluavat lastensa oppivan vähemmistökielen,...

read more

Ylistys julkisille terveyspalveluille

  Minulla on vasemmassa korvassa pieni kuulon alenema ja tinnitus. Yhdessä nämä kaksi tekevät sen, että hälyisissä ympäristöissä minun on vaikea saada puheesta selvää. Hankalampi näistä kahdesta kaveruksesta on ilman muuta tuo tinnitus. Se tuli elämääni reilut 15...

read more

Välittämisestä

  Helsinki Missiolla on loistavia kampanjoita. Ne pysäyttävät ajattelemaan ja koskettavat tunteita olematta yliampuvia, teennäisiä tai korneja. Uusin esimerkki on tämä video: http://www.youtube.com/watch?v=wgppHOZkxLk&sns=em Video on toteutukseltaan hieno ja...

read more

Vartiosaari – meidän kaikkien terveydeksi

  Kaupunkisuunnitteluvirasto esittää Vartiosaaren rakentamista. Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja, ja nyt kaikki keinot käytetään sopivan rakennusmaan löytämiseksi. Mielestäni Vartiosaari ei nyt kuitenkaan ole se paikka, joka voidaan rakentaa. Vartiosaari on...

read more

Svenska dagenin kunniaksi

Tänään osallistuin seminaariin, jossa mielenkiintoista sisällön ohella oli tarkkailla kielellisiä asenteita ja oikeuksia. Puhujat olivat alansa huippuasiantuntijoita, mukana myös suurelle yleisölle tunnettuja nimiä. Aiheet käsittelivät mm. ihmisten oikeutta...

read more

Esteettömyys on kiehtovaa

  Käväisin hiljattain kokousmatkalla Kööpenhaminassa. Kokouspaikkana oli Tanskan vammaisjärjestöjen yhteinen toimitalo, jota mainostetaan maailman esteettömimmäksi rakennukseksi. Saimme tunnin kierroksen talossa, ja kyllä oli kiehtova johdatus luoviin...

read more

Missä KampAnja liikkuu

Anjan ruuhkakiertue metroasemilla: Tule seurakseni aamuruuhkaan klo 7-9 tai iltapäivällä klo 15-17 jakamaan esitteitä ja juttelemaan ihmisten kanssa. Homma on hauskempaa kuin luulet! Puoli tuntia on jo iso apu! 15.10. aamu Hakaniemi 15.10. ip Myllypuro 16.10. aamu...

read more

Ystävän kanssa et asu yksin

Miksi meidän pitäisi iän karttuessa asua joko yksin tai laitoksessa? Eikö muita vaihtoehtoja ole olemassa tai emmekö osaa nähdä niitä? Vanhusten laitosasumisesta on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, että luulisi tiettyyn ikään tulleiden suomalaisten asuvan lähes...

read more

Kuulevat lapset saavat viittoa, kuurot eivät

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina 5.5. vauvaviittomista, joita amerikkalaisen mallin mukaan on alettu käyttää suomalaisissakin perheissä. Vauvaviittomien on todettu helpottavan lapsen ja vanhempien keskinäistä ymmärrystä siinä vaiheessa, kun vauvan motoriikka ei...

read more