Minulla on vasemmassa korvassa pieni kuulon alenema ja tinnitus. Yhdessä nämä kaksi tekevät sen, että hälyisissä ympäristöissä minun on vaikea saada puheesta selvää. Hankalampi näistä kahdesta kaveruksesta on ilman muuta tuo tinnitus. Se tuli elämääni reilut 15 vuotta sitten konsertissa, jossa muiden mielestä musiikki ei edes ollut erityisen kovaäänistä. Ilmeisesti korvani oli erityisen herkkä vaurioitumaan, sillä sieltä se jatkuva soiminen alkoi. Vuosien varrella tinnitus on vähän voimistunut, mutta olen pärjäillyt aika hyvin sen kanssa vain päättämällä, että en kiinnitä siihen mitään huomioita, vaikka se kuinka huutaisi ja vinkuisi.

Viime syksyn mittaan tuo vinkuva kaveri kuitenkin sai jostain voimaa ääneensä, ja ajattelin, että voisihan se olla hyvä käydä lääkärissä keskustelemassa ja tarkistaa kuulon tilanne muutenkin.  Lokakuun alkupuolella soitin Myllypuron terveysasemalle, ja siitä palveluketju lähti kulkemaan samaan tapaan verkkaisen varmasti kuin tavarajuna. Parin viikon kuluttua olin alustavassa kuulontutkimuksessa, siitä kolmen viikon päästä pääsin lääkärille, joka teki lähetteen HUS:in Kuulokeskukseen.

Tammikuun alussa pääsin Kuulokeskukseen perusteelliseen kuulontutkimukseen ja seuraavalla viikolla erikoislääkärille, jonka kanssa tilannetta pohdittiin. Mietittiin myös magneettikuvauksen tarvetta. Kun kuulo ei ollut huonontunut edellisestä kolmen vuoden takaisesta mittauksesta enkä itse kokenut tilannettani kovin vaikeaksi, niin totesin että eiköhän säästetä verovaroja ja jätetä kallis kuvaus tekemättä. Niinpä sitten sovittiin, että palaan tarkastukseen vuoden päästä. Viikon kulutta postilaatikosta kolahtikin kutsu kuulontutkimukseen ja lääkäriin tammikuussa 2015.

Uskollisella ystävälläni tinnituksella taitaa olla huumorintajua, sillä noin viikko Kuulokeskuksessa käynnin jälkeen se alkoi melskata aivan uudella voimalla. Katumusta rupesi lykkäämään, kun tuli kieltäydyttyä siitä magneettikuvauksesta. Kuukauden verran kuuntelin entistä vaativampaa vinkumista kunnes taivuin soittamaan Kuulokeskukseen. Sain puhelimen päähän erikoislääkärin, joka totesi että ilman muuta pääsen magneettikuvaukseen. Aika kuvaukseen tuli kahden viikon päähän.

Voivatko asiat enää sulavammin mennä? Tällaisesta järjestelmästä kannattaa totisesti pitää kiinni. Minä haluan, että meillä säilyy laadukas julkinen terveydenhuolto.  Kela maksaa korvauksia yksityisten palveluiden käytöstä niille, joilla on varaa käyttää yksityisiä terveyspalveluita. Minusta olisi viisaampaa satsata siihen, että meillä on nyt ja tulevaisuudessa laadukkaat julkiset palvelut kaikkien käytössä asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta.