Helsingin Sanomat kertoi lauantaina 5.5. vauvaviittomista, joita amerikkalaisen mallin mukaan on alettu käyttää suomalaisissakin perheissä. Vauvaviittomien on todettu helpottavan lapsen ja vanhempien keskinäistä ymmärrystä siinä vaiheessa, kun vauvan motoriikka ei vielä riitä sanojen tuottamiseen. Vauvaviittomien käytön on myös sanottu nopeuttavan kielen omaksumista.
Tämä on ihan positiivista. Kaikki mitä vanhemmat tekevät pienten lastensa kanssa hyvällä mielellä, niin että molemmat viihtyvät, varmasti edistää perheen hyvinvointia ja lapsen kehitystä.
Nurinkurista tilanteessa on se, että samaan aikaan kuurojen lasten vanhempia kehotetaan välttämään viittomakielen käyttöä. Lääketieteen teknologia on edistynyt niin paljon, että nykyään lähes kaikille kuuroille pikkulapsille leikataan sisäkorvaistute. Poikkeuksen tekevät jotkut kuurojen vanhempien kuurot lapset, joille vanhemmat eivät halua istutetta. Nämä perheet elävät kaksikielistä elämää niin, että perheen yhteisenä kielenä on viittomakieli, ja suomi, ruotsi tai muut puhutut kielet ovat käytössä lukemisen ja kirjoittamisen kautta.
Kun kuurolle lapselle leikataan sisäkorvaistute, alkaa intensiivinen kuulon kuntoutus. Lapsen kuulemista ja puheen kehitystä yritetään tukea kaikin keinoin, ja tässä tarkoituksessa vanhemmille suositellaan viittomakielen käytön välttämistä. Olettamuksena on, että viittomakielen käyttö olisi haitaksi puhutun kielen omaksumiselle. Näin päädytään tilanteeseen, jossa kuurolta, sisäkorvaistutteen saaneelta lapselta evätään kaksikielisyys, viittomakielen ja perheen käyttämän puhutun kielen yhtäaikainen omaksuminen.
Olettamus on erikoinen, sillä yleensä kaksikielisyyttä pidetään myönteisenä asiana. Kahden tai useammankin kielen omaksuminen on lapselle aivan luontevaa, eikä nykyaikainen tutkimus tue käsitystä, että kahden kielen käyttö perheessä haittaisi lapsen kehitystä. Joissakin tutkimuksissa on jopa saatu tuloksia, joiden mukaan kaksikieliset olisivat älykkäämpiä kuin yksikieliset. Kahden tai useamman kielen ja kulttuurin hallintaa pidetään yleisesti suurena rikkautena, joka on pääomaa lapsen tulevaa elämää varten.
On tietenkin totta, että kun kuuleville vanhemmille syntyy kuuro lapsi, ollaan lähtökohtaisesti eri tilanteessa kuin jos esimerkiksi ranskankieliselle äidille ja suomenkieliselle isälle syntyy lapsi. Viittomakieli on luultavasti kuuron vauvan vanhemmille uusi kieli, jonka opetteluun vanhemmat joutuvat panostamaan. Mutta onko se liian suuri satsaus lapsen tulevaisuuteen? Monet kaksikieliset ja -kulttuuriset suomalaiset perheet näkevät paljonkin vaivaa, että Suomeen muualta muuttaneen vanhemman kieli ja kulttuuriperintö siirtyisivät lapsille: käydään vapaaehtoisissa kielikerhoissa, järjestetään tapaamisia samankielisten kanssa, matkustetaan toisen vanhemman kotimaahan, luetaan lapsille kirjoja molemmilla kielillä.
Jostakin syystä viittomakielen ja puhutun kielen muodostamaa kaksikielisyyttä ei nähdä samalla tavalla arvostettuna pääomana kuin puhuttujen kielten kaksikielisyyttä. Suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli sekä maailman muut viitotut kielet ovat aivan yhtä rikkaita ja arvokkaita kieliä kuin maailman puhutut kielet. Suomalaiset viittomakieliset kuurot ovat yksi maamme vanhoista kieliryhmistä, joiden oikeudet taataan jo perustuslaissa. Viittomakielisillä on paitsi oma kielensä myös oma historiansa, tapakulttuurinsa, tarinaperinteensä sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumansa.
On sääli, jos sisäkorvaistutteen saanut kuuro lapsi ei pääse osalliseksi viittomakielestä ja viittomakielisestä kulttuurista. On myös huomattava, että istute ei tee lapsista täysin kuulevia vaan eri tavoin huonokuuloisia. Osa näistä lapsista omaksuu perheen puhutun kielen melko vaivatta ja pärjää erinomaisesti tavallisessa koulussa. Mutta on myös traagisia tapauksia, joissa istutteen tuoma apu on jäänyt vähäiseksi. Kun kuntoutuksessa perhettä on kehotettu lopettamaan viittomakielen käyttö istuteleikkauksen jälkeen, päädytään tilanteeseen, jossa kouluikäisellä lapsella ei ole mitään koulun käynnin kannalta riittävän kehittynyttä kieltä. Lapsi ei opi koulussa, hänen persoonallisuutensa ja sosiaaliset taitonsa eivät kehity.
Kaikkien kuurojen lasten kannalta olisi toivottavaa, että viittomakielen omaksuminen ja viittomakielen käyttö perheen toisena kielenä nähtäisiin yhtä suurena rikkautena kuin vaikka suomi–ruotsi- taikka suomi–ranska-kaksikielisyys. Tämä ajattelutapa tuo ainoastaan voittoja, siinä ei ole mitään hävittävää.
Tämä kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla hieman lyhennettynä 11.5.2012